Arktinen nuoskanmetsästäjäspanieli

Ihana talvinen sää on pukannut itsensä Tampereellekkin asti minun vielä ajaessa kesärenkailla. Pitäisi varmaan tehdä taas reissua Saloon, että saisi ne talvirenkaat alle. No, onneksi auto ei aina ole välttämättömyys talvesta nauttiessa, ja ihan hyvin ne vähäiset matkat treeneihin ja muualle ovat tuollakin pelillä sujuneet. Ässä on ainakin lumesta hyvin innoissaan kahdestakin syystä. Nyt maassa on näkyvillä kaikki ne ihanat jäljet, jota Ässä tahtoisi jäljestää. Pissatuslenkkimme venyvät ja vanuvat, etenemme metrin viiteen minuuttiin, kun Ässä haluaa haistella kirjaimellisesti  j o k a i k i s e n  eteentulevan tassunjäljen perinpohjaisesti. Yhtä jälkeä nuuskutetaan helposti puolikin minuuttia. Mutta toinen tapa lumesta nauttimiseen onkin sitten riehakkaampi ja nostaa Ässän 1 m / 5 min vauhdin 100 m / 5 sec kiitoon, nimittäin:

Lumijahti!

Lumenhimoinen arktinen nuoskanmetsästysspanieli on ollut taas lenkeillä vauhdissa lumen perässä juostessaan. Ässän lempileikki on potkiskeltavan materiaalin jahtaus, ja lumi on näistä ehkä paras. Sitä on riittämiin joka paikassa, lentää kivasti ja saa muotoiltua ihaniksi lumipalloiksi, joita voi etsiä pusikoista.

Viikonlopuksi lähdemmekin Ässän ja kaverini kanssa Kouvolaan kyläilemään toisen kaverin luokse. Tämän takia jääkin sitten tanssitreenit väliin, mutta pääseepä Ässä taas matkustelemaan!

                 "Potkaisisitkos?"                                                       Turvan täydeltä lunta. Nam.

Marsujen kauan odotettu yhdistyspäivä koittaa keskiviikkona. Jo sitä on odotettukkin! Samalla vaihdan marsut uudelle kuivikkeelle, puupelletille. Toiveissa olisi, että se ei sotkisi niin paljon kuin jaloittelun mukana leviävä puru. Myös toinen vesipulloista meni rikki, joten hyvä saada porukka samaan häkkiin. Ihmettelin vain eräänä päivänä Mustikin vallan hidasta juomista ja jatkuvaa kovaa huutamista, niin raukan pullosta ei tullutkaan enää mitään! Oli hieman janoinen tyttö, kun sai uuden juomapullon. Mulla on nyt muutama pulloista tehnyt tuon, että menee vaan jumiin, eikä enää toimi. Vaarallinen vika, onneksi olen aina huomannut nopeasti.

Pian myös syntynee Rambon mukulat, jos ovat syntyäkseen. Pidetään peukkuja!

Mummopyörällä metsään

Kameran ulkoilutus on jäänyt nyt tuskastuttavan vähälle huonojen vähäisen valon takia, ja muutamat aurinkoiset päivät ovat kuluneet tiiviisti kouluhommien parissa. Tänäänkin oli ensimmäinen kunnon luminen aamu, eikä päivä olisi voinut enää kauniimmaksi muuttua! Myös eilen paistoi aurinko, ja halusin ottaa kameran mukaan lenkille silläkin uhalla, ettei valaistus enää riittäisi laskevan auringon ja hämärän metsän yhdistyessä. No, liikekuvista oli turha haaveilla, mutta sattui sieltä muutama julkaisukelpoinen tulemaan.

 

Ässän lenkitys on nykyisin mukavan vaihtelevaa niin koiralle kuin omistajallekkin. Tampereen pikkukoirien kautta on saatu uusia tuttavuuksia sekä Ässälle että mulle. Myös fyssarin "komennettua" Ässä ravi- ja rämpimislenkeille on niitäkin tullut tehtyä, joka on oikeastaan ihanaa vaihtelua peruslenkkeihin. Rämpimisestä nautin muutenkin, mutta usein laiskuus saattaa ottaa vallan. Ravilenkit ovat olleet pääsääntöisesti juoksulenkkejä, mutta lonkkani alkaa välillä ikävästi herjaamaan ja kuntokaan ei ole paras mahdollinen, joten pyörälenkkejäkin on nyt kokeiltu muutamaan kertaan. Eilinen lenkki olikin yhdistetty ravipuskalenkki, kun ensin pyöräilin Ässän kanssa kauemmas metsikköön, rämmittiin siellä kameran kera joku tunti, ja poljettiin takaisin kotiin. Mukavaa. Myös Ässä tuntuu olevan lenkkien jälkeen väsyneempi ja sen ravausnopeus ja -kestävyys ovat mielestäni parantuneet.

Tällä viikolla ollaan myös käyty koiraporukalla lenkillä, ja mukana oli Ässän lisäksi kolme harjakoiraa, havannankoira ja kaksi lagottoa, kaikki tyttöjä. Lagotot ovat ennestään tuttuja, ja kaksi harjakoirista oli mukana tekemällämme syysretkellä, mutta siellä Ässä liikkui eri porukoissa. Saavuimme kohtauspaikalle autolla, ja odotin Ässän pistävän perinteisen alkurähinän pystyyn kiihdyttävän autosta poistumisen lomassa. Se kuitenkin yllätti positiivisesti olemalla yllättävän rauhallinen ja hiljainen, taisi jo tietää homman jujun. Muutenkin Ässä oli lenkillä mukava kaikille, ja yritti aluksi saada muita perinteiseen haukku-jahtiinsa, mutta muut eivät oikein lämmenneet. Niin se antoi muiden olla, ja risteili porukassa rentona. Hyvä Ässä! Sen toimiminen muiden koirien kanssa lenkeillä tuntuu paranevan kertakerralta. Vielä kun saisi sen toimimisen myös treenitilanteisiin, jolloin kierroksilla käyvä Ässä on välillä hyvinkin räjähdysherkkä muiden koirien suhteen.

               

Tehdessämme Ässän kanssa ensimmäistä pyörälenkkiä pitkään aikaan, sattui pieni äksidenttikin. Aikani taas hihnan kanssa temppuiltuani laitoin sen kiinni tarakkaan. Näin ollen se ei pyöri polkimissani, ja Ässän vetäisyt eivät tunnu missään. Käytössä siis ihan normihihna, ei mikään joustava malli. Ässä tykkää pyörälenkeistä juoksulenkkejä enemmän, koska niissä pääsee välillä juoksemaan täysiä kilpaa pyörän kanssa. Tälläisellä hetkellä huomasin sitten viritelmäni heikkouden, tai oikeastaan parikin. Ässän vetäessä hirveällä innolla pyörän vieressä niin kovaa kuin lähtee, ohjaa tarakkaan kiinnitetty hihna sitä väkisinkin etupyörään päin. Niinpä Ässä törmäsi kovassa vauhdissa etupyörään, jätti tassunsa alle ja teki tietenkin säikähtäneenä stopin. Noh, pyörä ei hetkessä pysähdy ja hihna ei jousta.. Ihme kyllä mitään ei näyttänyt sattuneen, vaikka nykäisy oli varmasti kova. En nähnyt mitä kävi, joten en tiedä pysäyttikö Ässä kokonaan vai juoksiko perässä minun jarruttaessani. Ässä näytti liikkuvan kuitenkin tapahtuman jälkeen normaalisti ja oli muutenkin ok, onneksi. Kauhuissani tosin mietin, mitä jos sen jalka vaikka olisi mennyt pinnojen väliin.. Nyt hankintalistalla onkin jonkinlainen toimiva systeemi tuohon pyörään kunnollisella joustohihnalla ja kiinnityssysteemillä. Sitä ennen pyörälenkit saavat jäädä harvakseen ja niissä mennään hiljaista vauhtia tarkemmin kontrolloituna. Onneksi Ässä alkoi törmäyksen jälkeen välttelemään etupyörää.

Kirjoitus vinkkinä niille, jotka koiran kanssa pyöräilevät. Jos jollain on suositella toimivia systeemejä pyörän vierellä lenkkeilevälle koiralle, otan vinkit mielihyvin vastaan.

 

                 

Lopuksi vielä kuulumisia meidän hullun marsukaksikon arjesta. Mustikki ja Rambo ovat nyt löytäneet toisensa ja Mustikki on huomannut jaloittelun ihanuuden. Se kipittelee ympäri olohuonetta ja käy sen jälkeen norkoilemaan Rambon häkin viereen. Kaltereiden välistä kaverukset sitten vaihtavat kuulumisia hurinan ja kaltereiden kalinan saattelemana. Marsipaanit ovat myös muodostaneet jo oman pienen lauman, jossa pitkä välimatka korvataan äänellä ja kovaa. Täällä saa hiipiä varpaisillaan, sillä mursut innostuvat jo pienistäkin ruokaa etäisestikkin vihjailevista äänistä huutamaan kurkku suorana kuorossa. Äsken Mustikki aloitti konsertin, kun erehdyin katsomaan sitä päin. Ihme elikoita. Onneksi tämä sirkus rauhoittunee ensiviikolla, jolloin kaksikko pääsee vihdoin samojen aitojen sisälle.

Kolmikon kera Koukkujärvelle

Tänään Ässällä olikin mukavaa, sillä suuntasimme pitkälle lenkille karpaloita poimimaan Ässälle mieluisassa seurassa. Mukanamme olivat siis Hilla ja Naava -chihut omistajansa kera. Porukka tuli taas juttuun todella hyvin, sillä Naavaa ja Hillaa ei ihme kyllä haittaa yhtään Ässän leikkihaukut. Välillä Ässä vetikin haukkurallia Naavan kanssa tai jopa yksikseen tytöistä niin innostuneena. Muutenkin menivät sopuisasti yhdessä ja Ässä osasi taas kohtuu hyvin varoa tyttöjä, vaikka rynnisteleekin välillä hirveää vauhtia ohi tai hirveällä loikalla yli. Ihanaa, että Ässä on saanut itselleen noin mieluisia koirakavereita, kun sillä ei niitä ihan hirveästi ole. Nytkin se oli ihan hepuleista jo siitä, kun tytöt tulivat autosta. Tyttöjen ei kuitenkaan tarvi kuin vienosti vihjaista, jos Ässä on liian tungetteleva, ja Ässä antaa heti niille tilaa. Homma siis pelittää molemminpuolisesti varsin mainiosti.

Taukopaikalla voi syödä esim. käpyjä. Karpalotkin maistuivat. Kuvaaja Liisa-Ida Sorsa

Havittelemamme karpalopaikka oli mulle ihan uudessa paikassa, joten saatiin Ässän kanssa nyt opastusta Hervannan ihmeellisiin lähimetsiin. Matka oli märkä ja soinen, joten Ässälle laittamani sademantteli tuli ihan tarpeeseen. Säästyi sentään osa koirasta kuivana. Eipä se märkyys tosin näyttänyt Ässää haittaavan, vaan se räpiköi suosta toiseen iloisesti koko matkan ajan. Tytöt eivät suosta olleet ihan yhtä innoissaan, mutta niille vesi olikin äkkiä jo mahaan asti. Reippaasti nekin kuitenkin tulivat, ja vetelivätpä kaikki keskenään taukopaikalla hepuleitakin. Lopulta kylmä alkoi vaivata koiria ja pimeän tulokin uhkasi, joten lähdimme autoille. Juuri sopivasti ehdimme ennen pahinta pimeyttä, vaikka reissussa venähtikin kolme tuntia.

Hömelö spanieli ja tomerat pikkuvahdit. Kuvaaja Liisa-Ida Sorsa.

Taas pakko kertoa vähän myös marsu-aiheisia uutisia! Mustikki meinaan suoritti äsken ensi-ulkoilunsa! Niillä oli Rambon kanssa jonkinlainen bondaushetki, kumpikin roikkui omissa kaltereissaan ja katseli toista. Niinpä avasin mustikin häkin. Se tuli siihen katsomaan ja söi vahakangasta ja mietiskeli. Otin sen lopulta kiinni ja nostin häkin toiselle puolelle. Siitäkös se innostui, ja alkoi kipitellä rohkeana ympäri olohuonetta. Rambo veti tästä tietysti hepulit ja riekkui häkissään. Lopulta Mustikki meni seurustelemaan Rambon kanssa, ja Rambo hurisi ihan onnensa kukkuloilla. Voin jo sieluni silmin kuvitella tuon kaksikon tutkimassa yhdessä olohuonetta, Rambo spurttaillen ja Mustikki maistellen.

Paina pää tyynyyn

Ässä on nyt kehittänyt uuden omasta mielestään vallan ihanan nukkumapaikan. Nimittäin mun tyynyni. Tai ainahan siinä on ollut ihana nukkua, mutta nyt siihen olisi päästävä myös öisin, kun allekirjoittaneen pää on siinä mukavasti lämpöä tuomassa. Kylkikyljessä olisi niin iiihana nukkua! 

Meillä Ässä saa nukkua sängyssä silloin, kun ei häiritse nukkujia. Eli saa nukkua, kunnes käsketään veks. Käytännössä Salossa asuessani Ässä ei edes yrittänyt sänkyyn, koska se oli niin kapea. Lensi raukka heti lattialle, kun yritin kääntää kylkeä. Tampereella isomman sängyn myötä on tullut viekkuunkin, mutta yksin isohkossa sängyssä nukkuessa tilaakin on ollut ihan erilailla. Nyt, kun nukkujia on kaksi, joutuu sitä väkisinkin törmäyskurssille muiden kanssa. Jaloissa nukkuminen olisi ok ja talvisin varpaiden palellessa ihan suotavaakin, mutta harvoinpa se Ässä sinne jalkoihin "alentuu", ehei. Kainaloon on päästävä, mieluiten pää tyynylle!

Nykyisin jomman kumman meistä mennessä nukkumaan, juoksee Ässä sänkyyn iloisena. Se, kumpi viimeisenä sänkyyn menee, saa huomata uneliaasti tuhisevan spanielin vieneen paikkansa. Ja pää tyynyllä leväten, tietysti. Usein Ässä nukkumaan mennessä komennetaan sängystä pois, jolloin alistunut spanieli menee omaan luolaansa (iso kankainen kevythäkki) nukkumaan. Yöllä se usein yrittää hiipiä takaisin sänkyyn hyppäämällä pääni viereen kippuralle. Siitä on sitten hyvä levittää pikkuhiljaa turpaansa tyynylle, sitten levittäytyä kyljelleen, sitten kiepsahtaa selälleen ketarat kohti kattoa, ja viimein kääntyä jalat nukkujaan päin. Unissaan tulee välillä vähän potkittuakin.. Joskus olenkin herännyt keskeltä sänkyä Ässän ujuttauduttua paikalleni. Sillä mitä kauemmas Ässästä yrittää mennä, sitä lähemmäs se tulee..

Ässän kanssa nukkuminen ei aina olekkaan nautintoa suurimmillaan. Syinä jo edellä mainittu unissaan potkiminen ja piehtaroiminen, aina yhtä tehokas herättäjä. Ja ei ainoastaan Ässä tykkää nukkua pää tyynyllä, se myös tykkää tunkea turpansa niskaa/korvaan/naamaan ja tuhista, maiskutella ja jopa kuolata. Aamun tullessa sen toiminta vilkastuu, jolloin edellisiä käyttäytymismalleja on havaittavissa entistä enemmän. Kaikesta huolimatta joskus on mukavaa, kun lämpöinen karvakääryle painautuu kylkeen tai nukkuu jaloissa lämmittäen suloisesti varpaita.

"Mitäs herätit?" Tälläinen näky saattaa odottaa, jos erehtyy liaan myöhään nukkumaan.

Viimeksi rustasinkin pitkän pätkän tokoilusta, joten kaipa niistä edellistreeneistä on vielä jotain kirjoitettava. Lyhyesti virsi kaunis: alku meni hyvin, mutta onnistumisen käyrä oli jyrkästi laskeva loppua kohden. Ja ei, en edes tehnyt montaa toistoa, tein eri juttuja, pidin taukoa välissä ja leikitinkin Ässää, josta sen keskittymiskyky tuntui vain kärsivän. Näköjään tätä on nyt vaan treenattu liikaa, ja Ässä on kyllästynyt. Taas. Ehkäpä otetaan taukoa näihin juttuihin hetkeksi ja treenataan jotain ihan muuta. Ja sitten tehdään seuraamista/tokoa pelkästään ruokakuppipalkalla 1-2 toistoa, max 5. Ehkä siitä on jotain apua.

Uuden opettelu Ässän kanssa on kyllä tuplasti kivempaa. Sienikurssillakin jaksoi sen pitkän 3 tuntia taukoineen yllättävän hyvin, kun asia oli kokoajan sopivan uutta. Jos asia on liikaa samaa, viilausta, toistoja ei voi tehdä välillä juuri yhtään ilman mielenkiinnon lopahtamista. Vaikka eräs treenikaveri on sanonut tanssia tokoa vaikeammaksi, niin itse tällä hetkellä miellän sen jossain mielessä (Ässän kanssa) helpommaksi, kun vaihtelua ja temppuja on hirveästi enemmän. Tietysti osa siitä on vain pääni sisäistä, voihan tokoakin treenata monilla eri tavoilla ja monia eri juttuja ja tanssissa jankata yhtä ja samaa. Tanssi on myös vielä niin uusi laji, että kaikki siinä on uutta ja mielenkiintoista Ässälle. Toivonkin syvästi, että saan sen tulevaisuudessa edelleen pidettyä sellaisena. 

Edellisestä tanssikerrastakaan en ole kirjoittanut mitään! Aiheena oli temput ja niiden yhdistely, joka oli mielestäni tosi hyödyllinen kerta. Temppujahan Ässä jo osaa muutamia, eikä niiden opettelu sinänsä mikään ongelma ole. Tuo liikkeiden yhdisteleminen olikin mulle sitten ihan uusi juttu, joten oli hyvä kuulla siitä. Harjoittelimme tunnin aikana simppelin liikkeiden yhdistämisen, joka Ässällä oli siirtymä edestä tassun annosta sivulle pujottelemaan jalkojen läpi. Helppo siirtymä tähän oli edestä lähtiessä ympäri takapuolelta kiertäen sivulle, josta sitten lähti pujottelu. Ollaan tätä treenattu nyt myös kotona, ja homma on mennyt aika hyvin jakeluun. Myös peruuttamista ollaan opeteltu, ja se sujuu takapalkalla jo aika hyvin. Huomisen tanssitreeneiss aiheena onkin sitten motivaatio ja kontakti, joka on epäilemättä meille todella tärkeä aihe.

Kuten joku saattoi huomata, tänään kuvien teemana olivat huonolaatuiset kännykkäkuvat. Edellisestä kuvasta onkin helppo vaihtaa seuraavaan ja viimeiseen aiheeseen, eli Rambon parantumiseen. Rambon kastroinnista on nyt tasan viikko, ja haava on parantunut uskomattoman hyvin. Pidän Ramboa tosin vieläkin varmuuden vuoksi pyyhe-alustalla, sillä toinen haava on hieman vielä "auki", vaikka onkin rupeutunut. Purut saattaisivat turhan helposti mennä haavaan ja aiheuttaa tulehduksen. Vielä kaksi viikkoa, ja Rambo pääsee Mustikin seuraan!

Surkea pimeä märkä toko

Maanantain toko tuli ja meni. Eikä olisi haitannut, vaikka olisi mennyt kokonaan ohikin. No ei vaineskaan, ainahan sitä voi edes ottaa oppia niistä epäonnistumisista jne jne.  Tokoilukerta oli siis aikamoinen floppi, mutta muistutti tosiaan taas siitä, millaisia virheitä Ässän kanssa tulisi välttää. Pohjustetaanpa hiukan.

Olemme aloittaneet Ässän kanssa (taas) seuraamisen opettelun uudella erilaisella paremmalla(?) tavalla. Näinollen seuraaminen on koostunut lyhyistä pätkistä (toteutuu) ja pienistä sessioista (toteutuu useimmiten). Pääpaino on käännöksissä, joita siis harjoitellaan ja palkka tulee niistä. Ei siis mitään tylsiä megapitkiä suoria, pelkästään lyhyt pätkä ja käännös tai useampi. Olen saanut taas kotitreenaamiseen uutta intoa, joten seuraamisen treenailukin on ollut hyvässä mallissa. Joskus tosin tulee tehtyä ehkä himppasen liikaa, mutta ei vielä pahasti.

Eilen sitten treeneissä treenasin tietysti seuraamista, onhan se nyt ollut kovasti muutenkin treenin alla. Ässän käännökset ovatkin parantuneet huimasti perusasennosta puhumattakaan. Niitä siis. Nyt vain tuntui kokoajan, että jotain puuttuu - käännökset saisivat olla vielä tiukempia, seuruukohdassa vähän viilattavaa yms. Niinpä ratkesin taas siihen suurinpaan paheeseeni, liialliseen jankkaukseen. Sitten oli vielä odottelua ennen omaa vuoroa. Pakko siis tehdä vielä muutamia toistoja.

Tarvitseeko enää sanoa, että kun oli meidän vuoro suorittaa liikkeestä maahanmenoa, oli Ässän seuruu varsin väsynyttä. Kouluttajan kommentti oli kuitenkin, että on parannusta on tapahtunut(?), joka sai minut lievästi sanottuna ihmettelemään.

Muutenkaan treeni ei ollut ihan parhaasta päästä. Kerran Ässä karkasi räyhäämään yhdelle isolle koiralle sen juostessa jotain liikettä, ilmeisesti luoksetuloa. Itse en ollut huomannut koko koiraa. Paikkamakuu meni oikein mallikkaasti, mutta tavallisen 2 min sijaan kouluttaja ottikin 5 min. Ihmettelin pituutta ja ajattelin vain "no ihan kohta se loppuu, en viitsi vielä palkata". Ässä siis nousi ehkä 3-4 min kohdalla, jonka jälkeen makuu oli pelkkää alamäkeä, eikä se halunnut pysyä enää ollenkaan maassa, että olisin voinut palkata. Olihan maa vielä tietysti märkä ja kostea. Teimme myös ryhmäseuruuta käskytettynä kaikki samaan aikaan. Tämä oli lopuksi, joten eihän siitä tullut kertakaikkisen mitään. 

Mutta oli treeneissä pari onnistumistakin! Luoksepäästävyys alkaa mennä jo tosi hyvin, ja alkutunnin paikkaistumisessa Ässä pysyi istumassa, vaikka viereinen koira haukkui! Vielä oikein sävähti jokaisen haukun kohdalla, mutta ei noussut. Pysyin aika lähellä ja kävin useasti palkkaamassa.

Tämän tunnin jälkeen kieltämättä mietin taas hetken, että onko musta tämän lajin harrastajaksi. Tein kuitenkin uudet treenisuunnitelmat, ja tänään menen taas tokotreeneihin. Uusi päivä uusi treeni. Toivottavasti tänään saataisiin onnistumisia ja Ässällä olisi kivaa. Sitten voisinkin jättää seuraamisen hetkeksi taas muhimaan ja keskittyä tanssiin.

Paikkamakuussa Ässä, Ada-cockeri ja Hilla-chihu.

Tokkuraisen tragedia

Eilen oli se dramaattinen päivä, jona Rambolta lähti miehuus. Olin varannut ajan kello kahdeksi Hervannan eläinlääkäreiltä, joka on tässä ihan vieressä. Matkaan lähdin kävellen Rambon kuljetuskoppa käsissä ja Ässän hihna kyynärpäähän pujotettuna. Matka sujui ihmeen hyvin, vaikka Ässä sai seilata pitkällä hihnalla miten tykkäsi. Ässä käveli kummemmin vetämättä nätisti tienlaidassa eikä juurikaan reagoinut muihin koiriin.

Perillä Rambo sai rauhoitteen, josta poika menikin hyvin äkkiä ihan veltoksi. Lääkäri ihmettelin Rambon teräksistä kroppaa, sillä pojassa ei ollut hiukkaakaan ylimääräistä. Kerroin Rambon olleen juuri kosiomatkalla, jossa tuskin on ehtinyt turhia syömään ja liikuntaakin riitti tyttöjen perässä juostessa. Painoa oli puntarin mukaan vain 700g, eli todella kevyesti. Rambon uinahdettua kannettiin tämä "viidakon kauhu" (kuten hoitaja sitä kutsui) takahuoneeseen leikkausta varten.

Rambon ollessa leikkauksessa ja heräillessä kerkesimme Ässän kanssa käymään 40 minuutin lenkin. Myös Ässän korvat katsottiin samalla käynnillä, ja olivat onneksi puhtaat ja terveet. Kovin se on niitä taas rapsutellut, mutta se taitaa johtua vain Ässän korvien raskaasta ja pitkästä rakenteesta.

Ramboa oli saanut juuri herätepiikin sitä noutamaan mennessämme. Silmät  räpsyivät kosketettaessa, mutta muuten se oli vielä taju kankaalla. Sain ohjeeksi käännellä Ramboa 15 minuutin välein, mutta enpä montaa kertaa ehtinyt kääntää sen jo ollessa jalkeilla. Ruoka ei heti kiinnostanut, joten tarjoilin ruiskusta tukiruoka-mössöä ja laitoin sen häkkiin kuumavesipullon viereen. Kauaa se ei paikoillaan malttanut olla, vaan hoiperteli humalaisena edestakaisin.. Iltaan mennessä se olikin taas ihan oma itsensä - hyppeli mökkien katoille, söi, huusi ja pukitteli. Ihme epeli.

Tänä aamuna huomasin toisen haavan olevan auki. Soitin Hervannan eläinlääkäreille ja sain mennä paikanpäällä käymään näyttämässä Ramboa, vieläpä maksutta. Rambon haava liimattiin haavaliimalla takaisin umpeen, vaikka ei sen aukiolostakaan kuulemma haittaa olisi ollut, arpi vain olisi jäänyt isommaksi. Ell. totesi Rambon haavojen lähteneen parantumaan hyvin, joten toivotaan paranemisen jatkossakin sujuvan mallikkaasti. 

Loput tukiruoka-mössöt Rambolle tarjoiltiin ruokakupista. Ja kylläpä maittoikin!

Marsulaumamme toinen asukas, mamma, on nyt saanut virallisen kutsumanimensä. Hänestä tuli Mustikki! Nimi on taas Villen käsialaa ja sopii mielestäni matamille mainiosti. Mustikki on kotiutunut todella hyvin ja näyttipä se Ässällekkin jo kaapin paikan! Ässä kun rrrrakastaa marsuja, joten marsun ollessa sylissä se tulee mielellään antamaan kuikutteleville kavereilleen korvapesuja. Mustikki on alusta asti ollut kiinnostunut Ässästä, eikä ole sen pesujakaan kummemmin hätkähtänyt. Monesti se kurottautuu kiinnostuneena haistelemaan Ässän nokkaa. Eilen se antoi sitten palautetta Ässän tungettelevasta turvasta, ja maistoikin Ässän nenää! Oli meillä naurussa pitelemistä, kun koira vetäisi hölmistyneenä turpansa noiden uteliaiden marsunhampaiden ulottumattomiin. Lopun sylittelyhetken se makasi edelleen Matami-marsun vieressä, mutta piti turpansa huolellisesti hieman etäämpänä Mustikin uteliaasta kuonosta. Veeti on ainoa aiemmista marsuista, joka on joskus ojentanut Ässää, ja sekin oli vain kerran Ässän tullessa sen ruokakupille. Ei ole mikään turha matami tämä meidän Mustikki!

Nyt voidaan ottaa jo rennosti

Nyt, kun tähän jyrsijäaiheeseen kerran jo päästiin, niin esitellään samaan syssyyn meille viikoksi tulleet hoidokit! Kaverini lähti syysloman viettoon ja jätti meille kolmen hiiren laumansa. Siimahännät ovat niiiiin suloisia, ihan alan taas itselleni himoitsemaan tälläisiä. Ei meinannut x-filesienkään katselusta mitään tulla, kun mielummin olisin tuijotellut vain hiiri-telkkaria.

                                                       Kolmikko pesässä

 Hiirineitonen juoksulautasella ihmettelemässä

Retki Pukalaan

Nyt vuorostaan koiramaisia juttuja marsupäivitysten jälkeen. Oltiin Ässän kanssa perjantaina koiratanssiryhmän ekoissa treeneissä. Taso oli aika laidasta laitaan, sillä kaksi ryhmäläistä olivat ainakin omaan silmään tosi taitavia, toinen kisannutkin jo. Sitten oli yksi aika samantasoinen (?) kuin minä ja Ässä, joitain temppuja hallussa muttei sen enempää. Viides ryhmäläinen oli vasta pentu, mutta sen ohjaajalla oli kyllä edellisten koirien kanssa kokemusta tanssin parista ilmeisesti ihan kisoista asti. Ohjaajahan meillä on joka kerralla eri, mutta ainakin ensimmäisen kerran ohjaaja oli mukavan oloinen ja osasi antaa hyviä vinkkejä.

Ensimmäisen tunnin aiheena oli liikkeet, eli erilaiset temput. Ässä osaa jo muutamia temppuja, mutta tänään otettiin sitten työn alle se peruuttaminen, jonka kanssa itselläni on ollut ongelmia. Sain sen opettamiseen lisää vinkkejä, mutta ah kun se oikeaan aikaan palkkaaminen on peruuttamisen kanssa vaikeaa.. Palkkaan liian usein, kun Ässä on jo pysähtynyt, jolloin se jossain vaiheessa alkaa pysähdellä oikein urakalla. Huoh. Tähän siis lisää tarkkuutta.. Muuten olisin kaivannut tunnilla enemmän vinkkejä vähän joka lähtöön, ja ehkä jopa jotain teoriapläjäystä, sillä tanssi on mulle vielä niin uusi laji. Hankala tietysti antaa kaikille soveltuvaa ohjausta, kun osa on jo todella taitavia, joten ohjaaja lähinnä kierteli koirakolta toiselle. Tällä hetkellä tunnen olevani tämän lajin parissa todellinen noviisi, aika pihalla kaikesta, mutta ehkäpä lajin salat paljastuvat enemmän ajan kanssa.

 

 

Lauantaina olimme sitten Ässän kanssa Tappien järjestämällä syysretkellä Pukalan virkistysmetsässä. Viimereissulla osanotto oli hieman vähäisempää, sillä tällä kertaa mukana oli peräti 9 ihmistä ja 12 koiraa! Rotujakin oli monenlaisia: kaksi chihua, kaksi kooikkeria, parsonrusselinterrieri, norwichinterrieri, keskikokoinen villakoira, kaksi kiinanharjakoiraa ja kaksi kääpiösnautseria. Ennen reissua jännitin Ässän toimeentuloa muiden kanssa, mutta sehän sujui paremmin kuin olisin osannut odottaakkaan. Alun täpinöissä Ässä tosin rähähteli yleisesti, jolloin kaksi kääpiösnautseria antoivat takaisin oikein ryhmärähinällä, jolloin Ässä perääntyi jo ojan puolelle. Itse hieman säikähdin, mutten ehtinyt edes väliin. Tytöt kuitenkin jättivät asian siihen, sillä Ässä kuitenkin selkeästi perääntyi, eikä halunnut alkaa kahden kanssa riitaa haastamaan. Loppumatkan se pitäytyi kaukana satunnaisista rähinöistä ja meni vapaana muiden seassa oikein mainiosti. Chihu-tyttöjen ja Olli-kooikkerin kanssa se oli hyvää pataa, sillä ne ovat jo ennestään kovin tuttuja. Muihin suhtautui lähinnä kohteliaan välinpitämättömästi.

Ässä toimittikin reissulla jonkinlaista tiedustelijan roolia ja painoi jonon nokassa ihan omassa elementissään. Aluksi kuljin itse jonossa taaempana, jolloin se juoksi jonoa eestaas käyden katsomassa, että pysyn mukana. Näinollen siirryin itsekkin jonon eteen, jotta pysyin paremmin kärryllä poitsun touhuista. Ässä kyllä rrrakastaa tälläisiä metsäreissuja, jossa saa painaa vapaana ja tutkia ihan uusia paikkoja. Ihan sen ominta hommaa. Eikä seurakaan tainnut yhtään haitata, päinvastoin, vaikka näin isossa porukassa ei ollakkaan aiemmin lenkkeilty. 

Itsellä ei ollut kameraa mukana, joten kuvat ovat muiden ottamia. Kaikki kuvat täällä.

 Kuvaaja Tytti Käyhkö

Yksi makkarapaikka oli niemen nokassa. Kuvaaja Tytti Käyhkö

 Kuvaaja Tanja Malmaberg

 

 

 Ässä kerjää Ollin kanssa paistettua makkaraa, kuvaaja Tytti Käyhkö

Kuvaaja Tanja Malmberg

 

Ryhmäkuva! Kuvaaja Tytti Käyhkö

Poika on tullut kotiin

 Kukkuu, kotona ollaan!

Kliseinen otsikko, mutta kyllä, Rambo on tullut kotiin! Olen niin iloinen, kun täällä on taas marsusia, vaikka ne vielä kovin hiljaisia ovatkin. Rambon mukanahan Hämeenlinnasta kotiutui myös aivan uutukainen ihana mamma-marsu, josta tulee Rambon häkkikaveri heti, kun Rambo on kärsinyt kastraation varoaikoineen. Aika on jo varattu ensiviikon torstaille, joten kuukauden pariskunta joutuu kärvistelemään yksinään. Mutta saanen esitellä:

 

Maailman Kaari, mustavalkoinen 12.12.2010 syntynyt tyttömarsunen, muistaakseni kahden(?) poikueen emo. Lempinimi on vielä hakusessa, mutta jotain mammamaista se tulee olemaan. Mamma-marsu on vähän samanoloinen kuin Rambo, lieneekö rotuominaisuus ;). Luonteeltaan on kuitenkin rauhallisempi ja viihtyy ihanasti sylissäkin. Eilen katsoimme yhdessä telkkaria mamman kirputellessa sormiani, oi että! Rambohan ei oikein sylissä viihdy, joten kiva kun mamma tykkää olla syliteltävänä.

 Vielä molemmat marsut vähän jännittävät täällä olemista, vaikka kyllä Rambo jo ensimmäisenä iltana söi ihan näkyvillä. Toki on suuri muutos tulla monen monta marsua asuttaneesta elämää vilisevästä huoneesta tänne hiljaiseen kämppään, jossa ei ole edes häkkitoveria. Marsuset kun eivät saa edes aidan takaa ihastella toisiaan, sillä Houdin-Rambo kuitenkin keksisi keinon päästä ihastuttavan naapurinsa luokse, jolla taas olisi erittäin ei-toivottuja seurauksia. Niinpä viritelmä on seuraavanlainen:

Vasemmalla isossa aitauksessa asustaa siis Rambo yksikseen ja oikealla 120cm häkissä mamma-marsu. Entistä isompi aitaus ja häkki takaavat sen, että mulla ei turhan paljon ole tilaa datistella tietokoneella. Häkki kuitenkin lähtee pois heti, kun pariskunta voi muuttaa yhteen.

Lopuksi myös kuulumisiä Killestä. Sain sen jukuripään vihdoin syömään! Kyllä putosi taas kivi sydämeltä, kun ei tarvitse enää murehtia sen ruoan saamisia. Kävimme myös ikeassa hakemassa olkkariin pöydän, joten ostin samalla uusia tekokasveja Killukan häkkiä piristämään. Lappasin myös turvetta terraan enemmän, joten nyt on Killellä taas uusia hyviä paikkoja kaivautua minua piiloon..

Seikkailu sienimetsässä

Viikot vierähtelevät turhankin nopeasti, ja mun päivitystahtini on näköjään jumahtanut aikalailla kerta per viikkoon. Viimeviikko olikin aikamoista hiljaiseloa harrastelujen suhteen, mutta sieniä on kyllä tullut poimittua runsaasti Ässän avustavalla etsintä&syömis-palvelulla. Viikonlopun vietimme pitkästä aikaa Salossa, jossa tuli muutama kuvanenkin räpsittyä.

Salossa oli taas kivaa sekä Ässällä että mulla, vaikka Ässä kyttäsikin kokoajan menemisiäni: "ettet nyt VAAN olisi lähdössä ilman Minua?!" Salossa teimme myös yhdistetyn sienipuolukka-reissun, jossa koimme äitini kanssa tarpeettomia jännityksen hetkiä. Isä lähti kauemmas märälle jäkäläiselle kalliolle puolukoita poimimaan, ja me jäimme äidin ja Ässän kanssa sieniä metsästämään alemmas. Ässän avustuksella niitä löytyikin runsaasti, mutta hämärän uhatessa tulollaan aloimme kaivata kotiin. Niimpä lähdimme etsiskelemään ylemmille kalliolle karannutta isää, ja kysyinkin Ässältä: "missä iskä?" No, Ässä fiksuna poikana lähti haeskelemaan hajua. Se teki pari koukkausta metsikköön, kunnes lopulta nosti nokan selvän hajun perässä ja ampaisi tiheikköön näkymättömiin. Lähdimme äidin kanssa samaan suuntaan tiheikön reunaa pitkin, ja lopulta päädyimme jäkäläisille kalliolle. Siinä vaiheessa ei koirasta eikä isästä näkynyt vilaustakaan, ja jatkoimme haeskelua. Lopulta soitimmekin isälle, mutta hällä oli tietysti puhelin kotona.. Tässä vaiheessa aikaa oli kulunut ainakin vartti Ässän häippäsystä, ja aloimme tosissaan kaivata sitä takaisin. Yleensä se risteilee meidän väliämme, joten ihmettelimme, kun mitään ei kuulunut. Lopulta ei auttanut kuin lähteä autolle hämärän hiljalleen laskeutuessa ja toivoa, että isä ja koira olisivat siellä. Kun aikaa oli mennyt jo ainakin parikymmentä minuuttia, aloimme huudella Ässää, sillä pelkäsin sen liukastuneen, iskeneen itsensä keppiin tai muuta kamalaa. Ei ole Ässän tapaista olla noin kauan poissa, yleensä se on maksimissaan viisi minuuttia. Lopulta se rämpi puskasta luoksemme ihan vastakkaisesta suunnasta! Jatkoimme matkaa autolle ja toivoimme, että isä olisi siellä. Ässä johdatti meidän autolle johtavalle polulle, ja juoksenteli auton ja meidän väliä. Lopulta tööttäys autosta varmisti asian: isä oli autolla odottamassa, oli ollut ties kuinka kauan. Ässä oli ilmeisesti hajun bongattuaan ampaissut risukon läpi isän luokse, jonka jälkeen olivat menneet suoraan tuolle polulle meidän lähtiessämme niille kallioille.. Ässä oli tietysti mennyt isän kanssa autolle ja todennäköisesti katsellut meitä vanhoista paikoista ja palannut sitten polkua takaisin. Sieltä polulta se sitten meidän äänemme kuuli ja ampaisi luoksemme. Että sellaisia seikkailuja tällä kertaa. Loppuillan Ässä tuhisi tyytyväisenä jaloissa meidän puhdistaessamme sieniä ja katsoessamme leffaa.

Tämä viikko on muuten monilta osin kauan odotettu. Perjantaina meillä alkaa vihdoin ja viimein koiratanssin treenaus ihan varsinaisessa ryhmässä, vuhuu! Lauantaina on taas luvassa Tappien syysretki, joten päästään pitkälle reissulle oikein isossa porukassa. Torstai on kuitenkin ehkä se odotetuin päivä, silloin meinaan saan vihdoin Rambon kotiin! Kaverini lähtee hakemaan Hämeenlinnasta itselleen hiiriä, joten menen samalla kyydillä sitten noutamaan Rambon sekä kaverinsa Kaaren. Varsinainen jyrsijäreissu siis luvassa. Mukavaa päästä samalla näkemään Rambon kanssa asuneet tytöt livenä ja muutenkin katselemaan suloisia abyleitä. Oi että. Pitääkin valmistella häkit kuntoon, iiks!

Pakko kertoa tähän samaan syssyyn Killestä. Se mokoma säilyketölkki tekee mut huolesta hulluksi. Nyt herra on ilmeisesti päättänyt aloittaai lepokauden. Hereillä ei suostuta olemaan sitten millään, ja syöminenkin on kamalan tappelun takana. Nyt se sitten on kaivanut itsensä  jonnekkin niin syvälle turpeeseen, etten löytänyt sitä, vaikka kävin koko terraarion läpi! Annoin asian olla viikonlopun yli, mutta nyt se on pakko löytää sieltä ja saada syömään. Se on paastonnut jo niin kauan, että omat hermoni alkavat pettää ja pelkään sen näännyttävän itsensä. Ihmeellinen aika aloittaa talvilepoa, viimevuonna se aloitteli vasta joulukuun tienoilla, eikä suostunut aiemmin nukkumaan. Ehkä tämä onkin joku myöhästynyt kesälepo? Ulkona ei ainakaan vielä kovin talviselta näytä..

 

Ässä nousukiidossa, korvat vaan läpsyy

Ainiin, käytiin me myös Ässän kanssa koiralenkeilläkin viimeviikolla. Ensin vuorossa olivat Ada ja Oiva -cockerit. Ada onkin aiemminkin jo blogissakin esitelty, mutta Oiva oli aivan uusi tuttavuus, 6kk cockeripoika. Ensin kävimme hihnalenkillä, jotta Ässä sai totutella rauhassa, ja sitten suuntasimme koirapuistoon. Valitettavasti Ässä kuitenkin käyttäytyi siellä kuin pahinkin terroristi Oivaa kohtaan, vaikka toinen alistui ja pelkäsikin Ässää. Niinpä Ässä sai viettää loppu-puistoilun hihnassa, jotta Oiva ja Ada saivat leikkiä. Hihnassa nyt menivät ok, kun Ässä saa rauhassa mennä omien juttujensa parissa. Kävimme myös chihutyttöjen Naavan ja Hillan kanssa lenkillä metsässä, ja niiden kanssa Ässä onkin oikein mainiosti. Eivät varsinaisesti leiki keskenään, mutta välillä saattavat "vahingossa" juosta yhteiseen suuntaan. Ässä selvästi kunnioitti tyttöjä, eikä esimerkiksi jyrää niitä.

Kuvia on taas tullut monenmoisia lenkkien varrelta (ei tosin noilta koiralenkeiltä, kun säät eivät suosineet), eikä niitä kaikkia kerkeä julkaisemaan täällä blogissakaan. Niinpä laitoin taas pitkästä aikaa kuvia myös kansioon. Osa on jo blogissa esiteltyjä ja osa ei. Kuvat eivät ole perinteisesti yhdeltä lenkiltä, vaan nyt mukana on useammalta lenkiltä olevia kuvia. Mukavampaa laittaa kaikki samaan kansioon monen 15 kuvan kansion sijaan. Ehkä osaa niistä käytän vielä blogissakin, jos kuvauskelit eivät suosi..