perjantai 31. heinäkuuta 2009

Tottista! Vaan entäpä tavoite?

Nyt olen vihdoinkin saanut aikaiseksi treenattua tottista Ässän kanssa! Kyse on nyt vasta parista kerrasta, mutta kuitenkin. Olen saanut valettua itseeni uutta intoa tottiksen kanssa, ja nyt haluaisin todella edetäkkin tässä koulutuksessa. Ässä ei vaikuttanut tottiksesta ensimmäisellä kerralla pahemmin innostuneelta, mutta innostus kasvoi kuitenkin loppua kohti. Onko intoni ollut niin huono ennen taukoa? Ensimmäisellä kerralla tein vain helppoja juttuja takapihallamme, ja katselin mitä koira tykkäsi. Ei sen into nyt ollut mitään verrattuna hakuun, mutta parempi se oli kuin ennen taukoa.

Tänään sitten treenasinkin enempi. Tällä kertaa palkkana oli vanhan narurätin sijaan yksi ihana pehmopallo, minkä kanssa Ässä on tykännyt riehua. Motivaatio olikin mielestäni ehka asteen parempi, kuin narurätin kanssa. Ässä on nyt alkanut innostua tuosta repimisestä, mikä onnistuu pallonkin kanssa hyvin. Silti se jahtaus on vieläkin kivempaa, kuin repiminen. Treenit menivät kuitenkin mielestäni ihan hyvin, vaikka Ässän into alkoikin lopahtaa todella nopeasti. Hyvin se silti suoritti annetut tehtävät, ja varsinkin paikallaan olot menivät todella hyvin. Niitähän me ollaankin tässä arjen rinnalla pikkuisen välillä ennen ruoan antoa tehtykkin. Seuraaminen aiheutti ehkä kuitenkin pienen tylsyyden puuskahduksen, vaikka en askeltakaan ottanut. Silti "seuraa"-sanan sanoessani Ässä kuitenkin keskittyi hetken täydellisesti - se hetki vain lopahti turhan nopeasti. No, aloitetaan siitä ja koetetaan parantaa. Seuraamista me ei olla kuitenkaan Ässän kanssa tehty aikoihin, joten silläkin on varmasti osuutta asiaan. Nytkun saisi siitä seuraamisesta niin ihanaa ja kivaa, että sitä tehtäisiin oikein mielellään.

Jaa, tavoitteita? Jonna ehdotti treeneissä tavoitteen asettamista, sillä se varmasti antaisi lisää intoa treenaukseen. Hän ehdotti BH-koetta ensi kesäksi. Eihän se hullummalta kuulosta, kun sen olen ajatellut suorittaa joka tapauksessa. Miksikäs ei? Saa nähdä miten tavoite pitää, kun eteen tulee muuttoa ja kaikkea muuta odottamatontakin. Riittääkö into silloin enää?

torstai 30. heinäkuuta 2009

Marsujen erotus ja häkkiprojekti

Erotin nyt vihdoin Veetin tänään. Noiden kolmen yhteiselosta ei tule mitään, sillä Väinö ei enää yksinkertaisesti siedä Veetiä samassa häkissä. Myös Masi oli alkanut näykkiä Veetiä. Veeti karkasi aitauksesta väkisin karkuun seinän läpi tai yli ja kyyhötti yksin suihkuhuoneen nurkassa. Siltä on lohjennut korvasta palanen, ja tänään aukesi huuli, joten nyt se kököttää yksin häkissään. Siellä se aina välillä kolistelee kaltereita yksinäisenä, kun kavereiden luoksi olisi päästävä loukkaantumisen uhallakin. Onneksi häkki on kuitenkin Masin ja Väinön aitauksen kanssa samassa huoneessa, joten kuuloyhteys on ja Veeti pystyy haistamaan muut marsut. Seuraavalla viikolla lähdetään katsomaan Veetille omaa kakara-kaveria, jonka jälkeen mun marsu- ja eläinkiintiö onkin sitten täynnä.

Uuden marsun tulo mietityttää, sillä olenhan juuri muuttamassa ja rahakin tulee olemaan tiukemmassa kuin nyt. Silti ajattelin näin olevan parempi, sillä nyt saan rakennettua huoneeseeni kerroshäkin, joka vie puolet vähemmän tilaa kuin aitaus. Ja onhan se vielä nätimpikin. Veetiä en kuitenkaan raaski pitää yhdessä kerroksessa yksin, joten siksi kaveri. Poikia kun ei saa vierekkäinkään ilman, että kerroshäkistä tulisi tavattoman pitkä. Ja eihän yksikerroksisellä kerroshäkillä ole mitään virkaakaan. Aitaus taas veisi turhan paljon tilaa huoneestani, nyt kun Veeti on pakko pitää eristettynä. Kerroshäkin kerroksesta tulisi kuitenkin sen verran iso, että jos Veetille ja uutukaiselle tulee kränää, mahtuvat kummatkin hyvin omille puolilleen. Silloin niillä kuitenkin olisi jatkuva näkö- haju- ja kosketusetäisyys verkon läpi.

Voisinkin tänne kirjoitella kuvien kera kerroshäkin valmistuksesta ja vaiheista. Tällä hetkellä homma on ihan suunnitteluasteella. Pohjana ajattelin käyttää Ikean Gorm-hyllyköitä, joita myös moni muu marsuihminen on käyttänyt kerroshäkkinsä toteutukseen. Gorm-hyllykköä varten ostetaan vain eri mittaisia ja pituisia palasia oman maun mukaan, ja niistä kootaan omia tarpeita vastaava hyllyn. Siihen pitää tosin rakentaa itse jonkinlaiset seinät, ovet ja pohjat. Onneksi Timo on avustamassa minua tässä projektissa :)

Kille huolettaa minua hiukan. Kesäisin se paastoaa kuumuuden takia, mutta nyt paasto on kestänyt ehkä turhan kauan. Konna ei kuitenkaan oma-alotteisesti suostu piilostaan nousemaan, ja syöminenkään ei oikein innosta kuin silloin tällöin. Toivottavasti se nyt syksyn tullen taas virkistyy, jotta se saa hyvin syötyä ennen talvilepoa.

Kille muuten jääkin sitten Saloon minun muuttaessani. Äitini jostain syystä ikävöikin elukoitani, vaikka hän keksiikin niistä usein sanomisen aihetta. Kille on aina ollut hänelle tärkeä, sillä hänhän sitä hoiti minun ollessani pieni. Niimpä Kille jää ainakin toistaiseksi äitini luokse asumaan.

Kai sitä pitää sitten sanoa muutama sana Nallukastakin, joukkomme pienimmästä, kun nyt on tullut muistakin elukoista paasattua. Nallukka-hamsu oli yhdessä vaiheessa todella ujo, joten siirsin sen pelkkään häkkiin asumaan. Nyt se on jotenkin "paremmin esillä", joten siitä on väkisinkin tullut rohkeampi. Silloin tällöin vien sen illalla (yöllä) jaloittelemaan vessaan, jossa se voi turvallisesti vipeltää vähän isommalla alueella. Nallukka on oikein leppoisa kaveri, ja sen puuhia on hauska seurailla. Sen turkkikin on kasvanut oikeen kauniiksi ja pidentynytkin jonkin verran. Nallukka onkin jo puolivuotias, vaikka se tuntuu olleen minulla vain hetken. Niin hauska elukka kuin se onkin, niin en usko uutta enää hankkivani hänen jälkeensä. Onneksi Nallukalla on vielä paljon elämää edessään. :)

maanantai 27. heinäkuuta 2009

Treenitauko on vihdoin ohi!

Ohhoh, viimekirjoutus kerrasta onkin taas aikaa! Kiirus on ollut kova, kun on ollut menoa ja meininkiä, ja Tampereen kämppääkin on pitänyt käydä maalailemassa. Treenitaukokin on vihdoin ohi, joten vihdoin on siltäkin rintamalta jotain kirjoiteltavaa.

Ensimmäiseksi voisin kertoilla tekemästämme Mikkelireissusta. Kävimme siis taas mummolan mökillä, ja Ässä oli tottakai mukana. Ässä oli hyvin innoissaan, kun se sai mennä ja tulla miten tykkäsi. Aamuisin se aina teki itse lenkkiä ulkosalla, kun se jäljesti kissan yöllä kulkemia jälkiä. Päivät sujuivat yleensä uiden ja saunoen, jolloin Ässä riehui taas vapaana ulkona uiden ja paikkoja tutkiskellen. Saunaankin se tuli useasti, vaikkei kauaa koskaan viihtynytkään. Sain Ässän myös vihdoin ja viimein hyppäämään laiturilta pitkän suostuttelun jälkeen, mutta toista kertaa se ei varmaan enää hyppääkkään.. Pulahtaessaan Ässän toinen takajalka jäi tikkaiden väliin, ja se ulvahti. Eli se siitä. Uimaan se tuli siis joko kauempaa rannasta tai rantakivien päältä tullen. Mutta pääasia, että pääsi uimaan :)

Voihan pyllykkä, yli puolet mun ottamista Mikkelikuvista katos jonnekkin siirron aikana, kun laite temppuili jotain! Voihan kökkö! Ja tietysti siinä meni juuri ne parhaimmat.. Tässä nyt pari kuvaa, mutta eipä tule albumiin laitettua kuvia ollenkaan, kun tässä ei ole kuin joitain hyviä kuvia.

Mökkipallon pyydystystä iltahämärissä. Ässä on aivan rakastunut tuohon :)


Omatekoinen kulkupeli, jolla Ässäkin tykkäsi reissata.

Hakutreenejä meillä on ollut nyt kaksin kappalein. Ensimmäisellä kerralla otin vain kaksi ukkoa, mutta enemmänkin olisi voinut laittaa, sillä Ässällä oli aivan mahtavasti intoa tauon jäljiltä! Eilen sitten pistinkin sille neljä ukkoa, jotka se sai itse etsiä tullen kanssa ilman apuja. Ilmaisut sujuivat oikein kivasti kahdella ensimmäisellä ukolla, mutta kahdella viimeisellä se haukkui vain joitain yksittäisiä haukkuja. Töitä se kuitenkin teki aktiivisesti jokaisella ukolla, ja intoa riitti viimeiselläkin, vaikka sen poimiminen olikin vähän haastavampaa. Lisäksi kahdella ensimmäisellä ukolla haukku oli todella hyvää. Treenit olivat mielestäni Ässälle rankat, mutta hyvin se näytti niistä silti suoriutuvan. Olen oikein ylpeä pienestä Ässäläisestäni :)

Nyt ajattelin myös ruveta treenaamaan sitä tottista enemmän, sillä se on jäänyt ihan kokonaan vähäksi aikaa. Pitäisi vain asettaa tavoitteita, että treenaaminen olisi itselleni mielekkäämpää ja suunnitelmallisempaa. Ennen se on ollut vain satunnaisina kertoina tehtyjä satunnaisia juttuja, joten nyt tähän treenaamiseen tarvittaisiin joku järki. :D

sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Yksi koirakaveri vähemmän

Ässän koirakaveri Tessu nukkui ikiuneen 16.7 . Olihan pappa jo vanha, lähes 13 vuotias. Tessu oli saanut kuumalla omituisia kohtauksia, ja lääkärissä selvisi, että sillä oli sydänvika. Lääkkeillä se olisi voinut elää kenties vielä vähän aikaa, mutta Tessun omistajasta oli parempi antaa papan mennä. Ikävä on kova, sillä Tessu oli ennen Ässää minulle vähän kuin "oma" koira. Onneksi kuitenkin pääsimme tervehtimään pappaa Ässän kanssa vähän ennen lääkärille menoa, jolloin koirat telmusivat taas pitkästä aikaa iloisesti keskenään. Tessuhan olikin Ässän ensimmäinen koirakaveri täältä, ja ne tulivatkin aina todella hyvin toimeen keskenään. Tessua on myös kiittäminen siitä, että meille yleensäkkin tuli koira, sillä äiti piti koiria aina räksyttävinä tuholaisina, ennen kuin Tessu käänsi hänen päänsä. Tessu olikin mitä ihanin ja rauhallisin koirapappa.


Tessu 11-vuotiaana.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Possun kyljyksiä

Nyt ei olekkaan paljoa kirjoiteltavaa, kun treenitkin on tauolla. Ruokinnassa ollaan edistytty ihan kivasti, sillä Ässä söi eilen ensimmäistä kertaa kokonaisia luita. Aluksi ajattelin aloittaa kalkkunan luilla, mutta niitä ei myyty kuin 15kg paketissa barffinetissä, joten isukin hermoja säästääkseni otin pienemmän satsin porsaan kylkiluita (onneksi uuteen kämppään saamme kaverini mummolta ison arkkupakastimen, joten tilaongelmat helpottuvat muuttaessani huomattavasti :)). Etukäteen vähän jännäsin, että miten ahne Ässä saa luunsa syötyä, mutta turhaan hermoilin. Ahneena se yritti särppiä ensiksi lihat luista, mutta kun se lopulta aloitti luunsa järsimisen se hoiti sen huolella. Ensin pitelin kiinni luusta liiallisen ahmimisen estämiseksi, mutta sitten tyydyin vain katselemaan toisen mutustelua. Vaikka Ässä söikin luunsa innolla, malttoi se silti pureskella ne hyvin. Ja kylläpä koira nautti saadessaan puuhailla ruokansa kanssa! :) Pitänee kuitenkin seuraavalla kerralla antaa lisukelihaa luun kanssa, sillä näissä oli turhan vähän lihaa.

Kyljystä, nam!

Ainiin, kirjoittelin tuossa edellisessä päivityksessä siitä maksan syöttämisessä. Ässän maha kesti maksan aivan erinomaisesti, mutta syöminen ei ollutkaan niin helppoa! Tämä oli ensimmäinen ruoka, jota Ässä ei syönyt suoraan kupista, sillä se nosti ne pois ja söi pelkän kasvissoseen. Kyllä se pienemmäksi pilkottuna alas sitten meni, vaikka ilme ei ollutkaan mitenkään nautiskeleva. :D

Haasteellisuutta luo tähän ruokintaan nyt tuleva reissailumme koiran kera. En ole yhtään varma sukulaisten suhtautumisesta koiran lihoihin heidän pakastimissaan ja jääkaapeissaan. No, eiköhän tässä jotain keksitä!

lauantai 4. heinäkuuta 2009

Uusia makuja ja huippu-treenejä

Ruokinta on lähtenyt nyt hyvin käyntiin, ja kiitos Mian antaman vinkin ovat Ässän buklailutkin nyt historiaa! Kuusi päivää mentiin ihan totutellen noilla samoilla ruoilla, mutta eilen Ässä sai ensimmäisen kala-ateriansa. Kalaa se on saanut ennenkin, joten uskalsin antaa sitä ilman totuttelua ja hyvinhän se maha kesti. Nyt alan sitä totuttamaan kalkkunaan, ja monipuolistin kasvissosettakin parilla uudella rehulla. Viikon sisällä ajattelin antaa myös pienen satsin maksaa. Onneksi Ässän maha ei ole herkimmästä päästä, joten uskoisin sen kestävän uudet ruoat ihan mainiosti.

Kohtasin muuten ensimmäiset vaikeudetkin jo kasvissoseen tekemisessä. Ensimmäinen tehosekoitin, jolla niitä tein meni rikki. Toinen ei kunnolla oikein soseuttanut. Eilen pelailin tämän mun uuden yo-lahjaksi saadun hemputin ison tehosekoittimen kanssa kiireessä jotain pikkuannosta täksi päiväksi, ja sekään ei oikein tahtonut soseuttaa niitä, vaan jätti ne enemmänkin pieneksi paloitelluksi. Tänään sitten teen sillä pakkaseen kunnon satsit, joten toivottavasti saisin sen tänään soseuttamaan tavaran kunnolla! Oman vaikeutensa hommaan tuo myös se, että äiti yövuorosta tultuaan nukkuu päivän, joten se rajoittaa hieman soseutusaikaani. Lisäksi isäni on alkanut kitisemään ruokieni viemästä tilasta, jonka hän tahtoisi mansikoilleen ja muille marjoilleen. Meillä on kuitenkin iso arkkupakastin, joten on se jännä jos emme mahdu sinne kuukauden verran vielä kumpikin pakasteinemme. :)

Treenit ovat sujuneet Ässän kanssa oikein mainiosti. Alkaa ihan tuntua siltä, että tuo koirahan osaa jo jotain! Keskiviikkona yhteistreenit peruuntuivat Turkulaisten hälytyksen takia, joten mentiin sitten vain omalla porukalla treenaamaan Varisjoen sahalle Kiikalaan. Ässä teki mielestäni oikein mallikkaasti töitä ja ristelikin todella hienosti. Itse lähinnä käppäilin ja seurailin koiraa, ja tietty palkkasin ukon löytyessä. Toiseksi viimeinen ukko olikin hankalassa paikassa, sillä hän oli piilossa muoviputkikasan ja lautakasan välissä. Putkia pitkin ei oikein uskallettu mennä, joten hypättiin lautakasalle. Ässällehän tämä alashyppääminen on hankalaa, eikä se suostunut tulemaan sieltä, vaikka minä ja maalimies houkuttelimme. Sitten pistimme jonkun vanerin palan sillaksi alas, mutta se oli liian jyrkkä ja huojuva. Niimpä Ässä lopulta tuli sitten pelottavaa putkikasaa kiiveten ja liukastellen meidän luoksemme, jossa tietysti pistettiin pienet partyt pystyyn hienosta suorituksesta. Suostuttelimme pojan sitten kiipeämään heiluvaa vaneria ylös, ja kyllähän se sen sitten hetken houkuttelun jälkeen teki. Hieno pässi! :)

Eilen meillä oli sitten hälytreenit Lohjalla, jossa Ässälle otettiin ihan helppoja maalimiehiä näkyvissä paikoissa eri alustoihin ja paikkoihin totuttamisen takia. Ensimmäinen ukko oli puukasan päällä, ja hienostihan se Ässä sinne kiipusti. Toinen oli jonkun kiven päällä, ja sinnekkin Ässä hyppäsi hienosti. Kolmas oli pressulla peitetyn lankkukasan päällä, eikä sekään tuottanut ongelmaa. Ässä on siis alkanut aika hienosti jo mennä erilaisilla alustoilla, kun muistelee ensimmäistä rauniotreeniä, jolloin heiluvan tiilikasan päälle kiipustaminenkin oli aika jännää :)

Olen nyt huomannut Ässässä hieman teinimäisyyttä, joka esiintyy lähinnä kuulon äkillisenä katoamisena. Ihan hienosti se yleensä tottelee, mutta saattaapi lenkillä luokse kutsuttaessa viivytellä tai hoitaa tekemisensä ensin loppuun. Liki-käskystä se voi yrittää pikkuhiljaa välillä luistaa ja jäädä kauemmas yms. Onneksi se kuitenkin haku-treeneissä yleensä tottelee aika hyvin, mitä nyt hajun saatuaan voi rynniä ukolle kutsuista huolimatta. Tätä taas vahvistettiin hienosti varisjoella, kun luulin ukon olevan valkoisessa mökissä piilossa, vaikka tämä oikeasti oli punaisessa. Ihmettelin, miksei Ässää kiinnostanut valkoinen mökki ollenkaan, ja miksi se kokoajan lähti vetämään punaisen mökin suuntaan. Kaksi kertaa sain kutsuttua sen pois, mutta kolmannella kerralla se sitten painelikin jo mökin sisälle. Oli yllätys kyllä suuri, kun ukko löytyikin punaisesta mökistä. :D Näin tässä taas kävi, kun ohjaaja luuli tietävänsä paremmin kuin koiransa..